| |
Voitto Bandy Playersista aluesarjassa
Tikkurilan Urheiluhalli, pe 8.2.08
Bandy Players - Läpi Seinien 5 - 9 (2-3)
Alkuvuoden voittosarja sai jatkoa, kun Bandy Players kaatui aluesarjan ottelussa 9-5. Osanottajamäärä perjantai-illan kamppailussa oli supistunut jo kuuteen, mutta tästä huolimatta joukkue esiintyi edukseen tehtaillen harvinaisen monta varsin näyttävää maalia koko joukkueen yhteisellä panoksella.
Ensimmäinen erä oli tasainen, mutta Läpi Seinien onnistui hankkiutumaan 1-3 -johtoon. Erän viimeisellä sekunnilla Bandy Players kuitenkin onnistui kaventamaan, ja tämä näytti jo muodostuvan ottelun käännekohdaksi, kun heti toisen erän aluksi Bandy Players teki samantien kaksi nopeaa maalia lisää, siirtyen 4-3 -johtoon. Läpi Seinien ei kuitenkaan häkeltynyt, vaan teki seuraavat viisi maalia ja otti vastustamattomasti voiton ja nousi tasapisteisiin sarjaa johtavien Bandy Playersin ja Hazardsin rinnalle.
Puuskan hurmos jatkui neljän maalin verran ja Tamminen osui kolmesti, ja kaikki pääsivät vähintäänkin syöttöpisteen makuun.
|
|