| |
Läpi Seinien vei Merihaan Mestaruuden
Ennen perinteisen Merihaan Mestaruus -playoff-sarjan alkua yleisön huulilla oli sama kysymys kuin Ässät-Sport -sarjaan liittyen: pystyisikö yhtä sarjaporrasta alempana oleva haastaja laittamaan kovemmassa sarjassa koulitun ja hivenen laajemmalla pelaajamateriaalilla varustetun suosikin ahtaalle? Erojakin ennakkoasetelmassa toki löytyi: Läpi Seinillä ei ollut alla tappioputkea vaan hyvissä tunnelmissa päättynyt sarjakausi, ja PoTKilla puolestaan ei ollut tukenaan sarjavoiton hurmosta, yleisön kannustus ei ehkä tulisi olemaan aivan yhtä fanaattista kuin Sportilla, ja penkin päästäkään ei löydy puolihullua despoottia joukkuetta piiskaamaan. Keväiset sarjat ovat joka tapauksessa aina olleet tasaisia ja mielenkiintoisia, joten samaa oli odotettavissa nytkin.
Ottelu 4 - Finnbody Pitäjänmäki, 28.4.2009
Läpi Seinien - PoTKi 8 - 3 (2-1, 3-1, 3-1)
Voitot 3-1
Alkutunnelmiltaan neljäs kamppailu oli sarjan paras: molemmilla joukkueilla kauden ennätysosanotto, ja lisäksi paikalla kuhiseva yleisö (Sepi) kannustamassa.
Ensimmäinen erä oli hyvin tasainen. PoTKi iski avausmaalin, mutta Läpi Seinien ei häkeltynyt, vaan nousi nopeasti 2-1 johtoon. Tästä edettiin ottelun puoliväliin tasaisissa merkeissä, mutta toisen erän lopussa Seinät karkasi jo ratkaisevan tuntuiseen 5-2 -johtoon. Kolmas erä olikin sitten enää muodollisuus, ja näin Läpi Seinien pääsi juhlimaan vuoden 2009 mestaruutta.
Ottelu 3 - Finnbody Pitäjänmäki, 21.4.2009
Läpi Seinien - PoTKi 3 - 5 (2-2, 0-1, 1-2)
Voitot 2-1
Kolmas ottelu latistui jo alkuunsa, kun tuomari jätti saapumatta paikalle. Ottelu pelattiin kuitenkin herrasmiestuomioilla, mikä toimikin ihan tyydyttävästi ja meni varmasti ihan riittävän tasapuolisesti. PoTKi puolusti tiukasti ja kurinalaisesti, ja iski terävillä hyökkäyksillä maalit Seinien pyörittäessä ajoittain näyttävästi mutta tehottomasti.
Ottelusarjan ratkaisu siis siirtyi ainakin viikolla ja pelit jatkuvat.
Ottelu 2 - Finnbody Pitäjänmäki, 14.4.2009
Läpi Seinien - PoTKi 9 - 2 (3-0, 2-0, 4-2)
Voitot 2-0
Toinen kamppailu ei tarjonnut yleisölle siinäkään määrin jännitystä kuin ensimmäinen, vaan enemmänkin jatkui siitä mihin sarjan avausottelussa jäätiin: Läpi Seinien mätti maaleja tasaiseen tahtiin, ja epäselvyyttä voittajasta ei enää avauserän jälkeen ollut. Yleisölle tarjoiltiin kuitenkin pieni tilastoharvinaisuus, kun useasti maalipaikoissa epäonnen soturina häärinyt Syrjänen upotti pallon hallitusti verkkoon.
Ottelun tempo laski loppua kohti pelin jo ratkettua, ja ainoa jännityksen aihe oli Sundströmin nollapelin pitävyys, mutta PoTKilta löytyi sen verran taisteluasennetta, että lopulta häkki helähti pari kertaa myös Seinien päässä.
Tuomarin mukaan peli päättyi siis 9-2, mutta hänellä ei ollut muistiinpanovälineitä, joten toimitus kyseenalaistaa tämän, ja väittää vakaasti, että Läpi Seinien teki kaksinumeroisen määrän maaleja myös tässä ottelussa.
Seinillä oli jalkeilla jälleen mukava 10 miehen porukka, kun taas PoTKin leirissä oli joko masennuttu ensimmäisestä ottelusta tai sitten oltiin katsomassa Jypin peliä. Nähtäväksi jää, kuinka joukkue herää taistelemaan ensi viikolla, kun sarja on jo katkolla. Ottelun viimeiset minuutit antoivat kuitenkin ymmärtää, että PoTKi ei välttämättä ole vielä viimeistä sanaansa sanonut.
Ottelu 1 - Finnbody Pitäjänmäki, 7.4.2009
Läpi Seinien - PoTKi 12 - 5 (3-2, 2-1, 7-2)
Voitot 1-0
Ottelun ensimmäinen erä oli hyvin tasaista taistoa. PoTKi aloitti maalinteon, mutta Seinät tuli nopeasti tasoihin. Tämän jälkeen maaleja tehtiin vuorotahtiin, ja Seinät pääsi erätauolle johdossa viime sekunnin osumalla. Toinen erä jatkui tasaisissa merkeissä, ja kaikki oli mahdollista kun viimeiseen, normaalia pidempään erään lähdettiin Läpi Seinien johtaessa 5-3.
Kolmannessa erässä Läpi Seinien maalihanat aukesivat kunnolla. Aluksi PoTKi roikkui pelissä mukana 7-5 -tilanteeseen asti, mutta tämän jälkeen Seinät mätti maaleja nopeaan tahtiin taidolla ja tuurilla, ja otti lopulta selkein numeroin ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen.
|
|