| |
Väkevä paluu pisteiden makuun IV-divarissa
Arena Center Myllypuro, 30.1.2010 Kirjoitti Läpi Seinien #4
Ennakkoasetelmat: Edellisestä turnauksesta oli saldona kaksi hukattua johtoasemaa ja pyöreät nolla pistettä, joten Myllypuron turnaus tiedettiin tärkeäksi suunnannäyttäjäksi koko loppukautta ajatellen. Muutamasta poissaolosta huolimatta paikalla oli reilut kaksi kentällistä, kun Lepolakin teki pienen syrjähypyn jälkeen paluun joukkueen divarimiehistöön.
Synkkä Uhma - Läpi Seinien 2 - 6 (2-3, 0-0, 0-3)
Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Uhma oli tehnyt uskomattoman nousun 0-4 -tappioasemasta 5-4 -voittoon, joten paljon oli hampaankolossa, mikä näkyi joukkueen asenteessa alusta alkaen. Peli oli kahden ensimmäisen erän ajan hyvin tasainen - Uhma kävi 2-1 -johdossa, mutta Seinät tuli kahdella nopealla maalilla tasoihin ja ohi ensimmäisen erän päätteeksi. Toinenkaan erä ei tuonut ratkaisua, vaan viimeiseen erään lähdettiin tiukasta 2-3 -tilanteesta. Molemmilla oli tilanteensa, mutta Läpi Seinien oli terävämpi ja vei ansaitun voiton viimeisen maalin syntyessä tyhjiin. Alkukauden karvas tappio saatiin kuitattua, mikä toi selvästi uskoa ja virtaa toista peliä silmällä pitäen.
Tilastot: Karhemo 2+0 Tamminen 2+0 Kallioinen 1+1 Virtala 0+2 Partanen 1+0 Lepola 0+1 Kiljunen 0+1
Anttila 2 min Kauppi 2 min Partanen 2 min
Läpi Seinien - EST 5 - 4 (3-0, 0-3, 2-1)
Toisessa pelissä vastassa oli lohkossa toisena oleva ja suorasta noususta tiukasti taisteleva EST, joka kuitenkin oli hallinnasta huolimatta hävinnyt kauden edellisen kohtaamisen Seinille. Tälläkin kertaa Läpi Seinien lähti peliin ennakkoluulottomasti, ja kun rouva Fortunakin hymyili ensimmäisessä erässä leveästi, niin Seinät pääsi ensimmäiselle erätauolle 3-0 -johdossa. EST oli kuitenkin jatkuvasti hallitseva osapuoli, ja toisessa erässä pyöritys alkoi vääjäämättömästi tuottaa tulosta: kolme peräkkäistä maalia vuorostaan EST:lle. Läpi Seinien ei kuitenkaan lannistunut, vaan meni kolmannen erän alussa komealla maalilla jälleen johtoon. Tästä ei kuitenkaan saatu nauttia minuuttia kauempaa, vaan EST kuittasi jälleen tasoihin ja näytti vyöryvän väkisin ohi Seinien uhrautuvasta taistelusta huolimatta. Viimeiseen viiteen minuuttiin mahtui dramatiikkaa molemmissa päissä, mutta Paitulan riemastuttava vastaiskumaali 3 minuuttia ennen loppua riitti kuin riittikin lopulta tuomaan täyden pistepotin Seinille.
Tilastot: Paitula 2+0 Partanen 1+1 Kiljunen 0+2 Kallioinen 1+0 Tamminen 1+0 Manninen 0+1 Virtala 0+1
Suominen 2 min Kallioinen 2 min Lepola 2 min
Koko joukkueen hieno esitys toi siis 4 pistettä, jotka riittivät nostamaan Seinät lohkossa viidenneksi ja samalla kuroutui 5 pisteen ero putoamisviivaan (Linkit-osiosta pääsy päivitetttyyn sarjataulukkoon). Pisteitä on kuitenkin vielä paljon jaossa, joten hyvänolontunteeseen ei ole varaa, mutta asetelmat ovat kuitenkin mitä mainioimmat lähdettäessä kauden kolmeen viimeiseen turnaukseen. Kaksi voittoa jäljellä olevista kuudesta pelistä riittäisi varmistamaan sarjapaikan, ja kun vastassa ovat mm. kaikki putoamisviivan alla tällä hetkellä olevat joukkueet, niin tilanne on hyvin vahvasti omissa käsissä. Kaikki lohkon joukkueet tiedetään kuitenkin hyvänä päivänä todella koviksi, joten jännitys säilynee kauden loppuun saakka, etenkin tuntien Läpi Seinien 4-divariperinteen, jonka mukaan sarjapaikan kohtalo selviää vasta kauden viimeisessä pelissä..
|
|