| |
Palloklaani ja Bandits joutuivat taipumaan...
Läpi Seinien otti Myllypurossa 6.2 pelatussa turnauksessa täydet 4 pistettä ja vastaanasettuneet Palloklaani ja Bandits jäivät tällä kertaa nuolemaan näppejään...
Läpi Seinien - Palloklaani (8 - 0)
Pelin alkuasetelmat olivat meidän kannalta erinomaiset, vastustajan osalta huonot - Palloklaanin puolelta paikalle ei ollut saapunut täyttä 2 ketjua. Kun tuomari vihelsi ottelun aloitussävelet, peli siirtyi odotetusti meidän hallintaan. Ottelu ehti vanhentua runsaat 5 minuuttia, ennen ensimmäistä maalia. Siitä eteenpäin palloa noukittiin tasaisin väliajoin Palloklaanin maalista. 1. erä kirjattiin (2 - 0), 2. erä (3 - 0) ja 3. erä (3 - 0).
Edelliseen peliin verrattuna Palloklaani oli parantanut peliään huomattavasti. Erityisesti Palloklaanin "poninhäntämies" kuljetteli palloa vakuuttavasti ja jakoi sitä muutaman kerran vaarallisesti maalin eteen. Vaikka kauden kahdessa kohtaamisessa Palloklaani jäikin tällä kertaa ilman pisteitä, ensi kerralla tilanne voi olla toisinpäin. Kauden huonosta menestyksestä huolimatta Palloklaanin pelissä on perusajatus kunnossa. Laukaukset vaan kuntoon, niin jo alkaa maaliverkko heilua...
Vaikka lopputulos olikin meidän kannalta erinomainen, paikoitellen peli meni turhaksi seisomiseksi. Erityisinä yksityikohtina mieleen jäivät Tonin (# 12) hieno soolomaali, Petrin (# 5) komea, miltei puolesta kentästä laukoma yläkulma, sekä tietysti Niskasen (# 6) ... MAALI!
Tilastomerkintöjä ottelussa keräsivät Joonas Tamminen (2 + 2), Janne Reinikainen (1 + 2), Petri Kauppi (2 + 0), Mikko Niskanen (1 + 0), Toni Puuska (1 + 0), Janne Anttila (1 + 0 + 4 min.), Antti Partanen (0 + 1), Harri Virtala (0 + 1), Mikko Palmu (0 + 1) ja Marko Sieranta (0 + 1).
Bandits - Läpi Seinien (4 - 6)
Peli eteni 2 ensimmäistä erää erittäin tasaisissa merkeissä - Bandits piti palloa hyvin hallussaan, mutta paremmat maalipaikat tulivat kyllä meille. Ensimmäisen kerran pallo löytyi Banditsin maalista ajassa 13:43 - Tekijänä Kauppi (# 5), syöttäjänä Puuska (# 12). Siitä eteenpäin kuvio oli kolmannen erän alkuun sama - Bandits kuittaisi jokaisen maalin tasoihin ja kolmanteen erään lähdettiinkin lukemista 2 - 2.
Kolmannen erän puolivälissä tilanne sitten repesi ja ajassa 42:00 taululla komeilivat numerot 5 - 2. Siitä eteenpäin Tamminen (# 4) rokotti kertaalleen tyhjiin ja Bandits iski 2 maalia.
Banditsille täytyy ehdottomasti nostaa hattua siististä pelistä. Vaikka ottelu oli karsintapaikkaa ajatellen Banditsille elintärkeä, hermot eivät palaneet missään vaiheessa - Pelirutiini ja kokemus paistavat myös pöytäkirjasta. 2 maalia 2 viimeisellä minuutilla - Jos kiri olisi alkanut hetkeä aikaisemmin, Bandits majailisi yksinään lohkon kakkosena.
Meidän osalta peli oli ehdottomasti kauden paras esitys. Puolustuspäässä maalinedustaa vahdittiin tarkasti ja hyökkäyspäässä pallot laitettiin maaliin hyvällä prosentilla.
Tilastomerkintöjä keräsivät Toni Puuska (2 + 1, 4 min.), Tero Kiljunen (0 + 2), Joonas Tamminen (1 + 0), Petri Kauppi (1 + 0), Harri Virtala (1 + 0), Mikko Palmu (1 + 0), Antti Partanen (0 + 1) ja Marko Sieranta (0 + 1).
Ensi turnauksessa vastaanasettuvat PotKi ja USK. Tavoitteet lienevät kaikilla pelaajilla samat...
|
|