| |
V-divisioonan avauksesta 4 pistettä...
Turnauksesta poissa olivat Kauppi, Puuska, Anttila ja Nevala. Virta oli pois ensimmäisestä ottelusta.
E-T Karhut - Läpi Seinien 1-4 (1-1, 0-2, 0-1) Su 2.10, klo 15-16, Myllypuro Arena Center
Läpi Seinien sai kauden avauksessa vastaansa Etu-Töölön Karhut. Muutamasta poissaolosta huolimatta Seinät sai jalkeille varsin iskukykyisen ryhmän. Ottelu alkoi tasaisissa tunnelmissa, mutta pikkuhiljaa ote alkoi siirtyä Seinille. Tolpat kilisivät, mutta kauden ensimmäinen maali antoi kuitenkin odottaa itseään. Tärkeän avausmaalin iski lopulta Tapsa, joka sai mainion vapauttavan syötön Turrelta ja viimeisteli varmasti maalin edestä lukemat 1-0:aan. Karhut ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt, vaan pitkäksi venähtäneen vaihdon seurauksena Karhujen pelaaja pääsi kenenkään suuremmmin estelemättä tykittämään numerot 1-1:een.
Toisessa erässä Läpi Seinien pääsi pyörittämään ylivoimapeliä pariinkin otteeseen, mutta melko tehottomasti. Lopulta punalamppu kuitenkin syttyi sentterinä oivallisesti häärineen Turren tuikattua syöksyiskulla maalin edestä pallon vastustamattomasti sisään. Kun sama kuvio toistui hetken kuluttua - vain syöttäjä ja maalaaja vaihtoivat paikkaa, tällä kertaa verkonheiluttajana Timo - niin kolmanteen erään lähdettiin 3-1 -numeroista.
Viimeinen erä oli tasaista vääntöä, mutta viimeisen viiden minuutin aikana Läpi Seinien oli pahasti hätää kärsimässä Karhujen vyöryttäessä hyökkäyksiään. Puolustus kuitenkin kesti, viimeisenä lukkonaan Tomi, joka teki ratkaisuhetkillä pari upeaa torjuntaa pitäen näin joukkuetta pystyssä. Viimeisellä minuutilla Timo pääsi vielä Sepon syötöstä lyömään lopullisen naulan Karhujen arkkuun ja peli oli selvä.
Ottelun hahmoksi kohosi Timo, joka iski 3-1 ja 4-1 -maalit sekä oli vielä syöttämässä tärkeää 2-1 -maalia. Myös Turre kokosi mukavat 1+2 -tehot ja näytti näin katsomossa istuneelle jälkikasvulle ja Läpi Seinien Junior Academyn tulevalle jäsenelle pelaamisen mallia. Puolustuspäässä paketti pysyi kasassa muutamaa mylläkkää lukuunottamatta varsin hyvin, ja vieläpä ilman ensimmäistäkään jäähyä.
Kumpikaan joukkue ei vielä näyttänyt parasta osaamistaan, mutta toimitus arvioi molemmilla joukkueilla olevan potentiaalia lohkon kärkikahinoihin ja jää innolla odottamaan tulevia pelejä.
Läpi Seinien - SC Takatolppa II 11 - 4 (3-1, 4-1, 4-2) Su 2.10, klo 18-19, Myllypuro Arena Center
Ottelun ensimmäinen erä lähti liikkeelle Läpi Seinien komennossa. Ennen kuin pelikellossa oli kymmenen minuttia mennyt umpeen, Pesu oli maalannut kahdesti Partasen syötöistä ja Tamminen kertaalleen Palmun tarjoiluista. Ottelua ei kuitenkaan ollut vielä pelattu... Ajassa 13.21 SC Takatolpan Timo Kantojärvi laukoi kovan maanuoliaisen verkon perukoille ja erätauolle lähdettiin lukemista 3-1.
Toisessa erässä Läpi Seinien peli alkoi avautumaan oikein kunnolla. Ensin Tamminen viimeisteli Pesun syötöstä lukemiin 4-1. Sen jälkeen Tamminen tarjoili puolestaan Partaselle joka viimeisteli tuttuun tyyliinsä 5-1. Lukemat 6-1 taululle taiteili Virta Pesun syötöstä. Erän viimeisen maalin Läpi Seinien leiristä iski ylivoimalla Tamminen. Tällä kertaa Virran syötöstä. Takatolpan kavennusmaalin ajassa 22.52 teki Mikko Vaittinen; maalin eteen vapaaksi jäänyt Vaittinen ronkki pallon maaliin pelimiehen ottein.
Viimeiseen erään lähdettiin siis turvallisen tuntuisesta 7-2 johtoasemasta ja siinä myös toisen ketjun peli alkoi toimimaan. Kolmannen erän neljästä maalista kakkosketju teki 3 ja (edelliset 7 maalia tehtaillut) ykkösvitja vain yhden. Erityisesti mieleen jäi Jallin rankkarista yläkulmaan osunut pommi, jossa vastustajan maalivahti oli täysin voimaton. Myös SC Takatolppa pääsi viimeisessä erässä paremmin maalien makuun 2 osumalla. Ensin Pekka Poteri maalasi Jarno Honkasen syötöstä ja ajassa 30:57 ja 10 minuttia myöhemmin sama akseli teki pahojaan jälleen. Tällä kertaa syöttäjänä oli Honkanen ja tekijänä Poteri.
Lyhyenä Yhteenvetona ketju Tamminen - Partanen - Pesu - Palmu - Virta pyöritti peliä näyttävästi. Ketju paukutti yhteensä 8 maalia! Etenkin Virta pelasi loistavan pelin; varmaa puolustupelaamista, sekä tehot 1+2 =)
Tilastomerkintöjä ottelussa keräsivät Pesu (3+2), Tamminen (3+1), Partanen (1+2), Jalli (2+0), Virta (1+2), Virtala (1+0), Huttunen (0+1), Palmu (0+1) ja Kallioinen (2 min).
|
|